Sivu päivitetty 29.9.2008

Kaupunkia on kehitettävä todellisille ihmisille


 

 

Helsingissä on voimakkaasti panostettu suurten ja kalliiden asuntojen tuotantoon tuloksena pula pienistä ja kohtuuhintaisista. Kaupunkirakennetta on tiivistetty ja lapsiperheet muuttavat naapurikuntiin. Parkkipaikkojen vähentämisellä ja punaisilla aalloilla on pyritty vähentämään yksityisautoilua. Tuloksena on väärin pysäköinnin raju kasvu ja pahenevat ruuhkat. Näin käy, kun ihmisiä yritetään pakottaa johonkin ideologiaan perustuvaan muottiin. Minusta kaupunkia on kehitettävä asukkaiden ehdoilla todellisille ihmisille. Kaikkien helsinkiläisten on voitava viihtyä kaupungissaan.

Asuntotuotannossa on vastattava kysyntään. Tarjolla on oltava myös kohtuuhintaisia asuntoja ja eri asumismuotojen välillä on oltava valinnanvaraa. Asumiskustannusten kohtuullistamiseksi kiinteistövero on pidettävä minimissä ja kaupungin asumiseen liittyvät palvelut on hinnoiteltava omakustannustasolle. Asumiseen vaikuttaa myös ympäristö. Tiivis kaupunkimainen rakentaminen ei kuulu esikaupunkialueille. Suomalaiset kaipaavat luontoa ympärilleen. Eikä ongelmana ole tonttimaan puute. Kuka tahansa näkee, että Helsinki on täynnä rakentamattomia alueita ilman, että jokainen ranta täytyisi uhrata – puhumattakaan Mustavuoren kaltaisista arvokkaista ulkoilualueista.

Tiivistä kaupunkirakentamista perustellaan kestävän kehityksen vaatimuksilla, mutta jos ihmiset eivät viihdy, he muuttavat kauemmaksi. Liikenteen päästöjä vähennetään helpoiten sujuvalla liikenteellä, vihreillä aalloilla ja riittävillä pysäköintimahdollisuuksilla. Julkisen liikenteen kilpailukyvyn on löydyttävä sen oman toiminnan parantamisesta eikä yksityisautoilun vaikeuttamisesta. Liityntäliikenteen on pelattava sujuvasti yhteen metron aikataulujen kanssa ja osittain samaa reittiä kulkevien bussien aikataulut tulee suunnitella siten, että vuoroväli päällekkäisillä osuuksilla muodostuu mahdollisimman lyhyeksi. Metron yöliikennettä on kokeiltava ja resursseja on lisättävä viikonloppujen yöliikenteeseen.

Julkisten palveluiden taso on turvattava. Pienten lasten koulun on oltava kävelymatkan päässä ja vanhuksille on taattava inhimilliset olosuhteet myös laitoshoidossa. Tärkeää ei ole kuka hyvinvointipalvelut tuottaa, vaan että riittävät ja laadukkaat palvelut ovat kaikkien ulottuvilla. Yhteisten varojen käytössä on pyrittävä kustannustehokkuuteen, mutta ei laadun tai henkilökunnan terveyden kustannuksella. Toimintaa tulee järkeistää. Ei ole järkevää makuuttaa ihmisiä vuodeosastoilla tai sairaslomalla odottamassa tutkimuksia tai toimenpiteitä. Järkevämpää olisi lisätä resursseja jonojen purkamiseksi. Terveydenhuollossa on panostettava ennaltaehkäisevään toimintaan ja vanhustenhoidossa on pyrittävä siihen, että vanhukset voivat mahdollisimman pitkään asua kotonaan. Päivähoito-ongelmat eivät saa muodostua esteeksi lasten hankkimiselle. Kunnallisesta päivähoidosta, yksityisistä päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja kotihoidosta tulee muodostaa toimiva kokonaisuus, jossa perheet voivat valita itselleen parhaiten kulloisessakin elämäntilanteessa sopivan vaihtoehdon. Kotihoidon tuella ja palveluseteleillä tulee tukea lastenhoitoa kotona tai yksityisellä sektorilla, jotta nämä vaihtoehdot olisivat mahdollisimman monen ulottuvilla.

Ihmisiä on kohdeltava tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti myös maahanmuuttajien kohdalla. Maahanmuuttajia ei saa suosia suomalaisten kustannuksella eikä heille saa tarjota perusteetonta erikoiskohtelua kaupungin taholta esimerkiksi toimeentulotuessa, asumisessa, päivähoidossa, koulussa tai uimahallissa. "Talo elää tavallaan, vieraat käyvät ajallaan."

Arto Välikangas