Sivu päivitetty 11.4.2011


 

 

Kehitysavulta edellytettävä tulosvastuuta

Miksi apua pitäisi nostaa? Miksi juuri 0,7 % bruttokansantuotteesta? Mitä sillä on saatu aikaiseksi tähän asti? Mihin lisäraha menisi? Minä kuulutan tulosvastuuta. Tähänastiset tulokset tulee analysoida ja arvioida onko nykyisten ohjelmien jatkaminen aiheellista. Nykyinen kehitysapu on yli miljardi euroa vuodessa. Se on paljon rahaa. 187 euroa jokaista suomalaista kohden. Summa kasvaa talouskasvun myötä joka vuosi ilman korotuksiakin. Kyllä sille rahalle olisi käyttöä kotimaassakin. Tänäkin vuonna valtion budjetin alijäämä on noin kahdeksan miljardia. Eli me rahoitamme kehitysapumme lainarahalla.

Kehitysavun puolen vuosisadan historian aikana rahaa on annettu valtavat määrät. Kohdemaiden bruttokansantuotteisiin nähden summat ovat vielä valtavampia. Missä ovat konkreettiset ja pysyvät tulokset? Enkä hyväksy tuloksiksi jotain kaivoa siellä tai koulua täällä, enkä edes pienentynyttä kuolleisuutta. Tuesta huolimatta Afrikan maiden BKT asukasta kohden on vain pienentynyt. Ei meidän tule päättää paljonko rahaa tuhlaamme, vaan mitä haluamme sillä hankkia. Ja miksi puhumme prosenteista? Se on suhdeluku. Laskut maksetaan euroissa.

Minä kannattaisin ehdottomasti kehitysavun reiluakin korotusta, jos sillä olisi selkeitä, myönteisiä ja pysyviä tuloksia. Olisi hienoa, jos kehitysavun tarve loppuisi, pakolaisvirrat tyrehtyisivät ja nykyiset kehitysmaat muuttuisivat omillaan toimeentuleviksi yritystemme potentiaalisiksi markkina-alueiksi. Nykyisenkaltaisella kehitysavulla, vaikka sitä korotettaisiin kuinka paljon, ei tähän kuitenkaan päästä. Rahojen Kankkulan kaivoon heittäminen ei muutu yhtään järkevämmäksi siitä, että summia suurennetaan.

Sisällissodat ja muut konfliktit maksoivat Afrikan maille 300 miljardia dollaria vuosina 1990 – 2005. Se vastaa suurin piirtein maanosan saamaa kehitysapua samalla aikavälillä. Tämä käy ilmi Oxfam Internationalin ja International Action Network on Small Arms and Safeworldin julkaisemasta tutkimusraportista. Tutkimuksen mukaan 23 Afrikan 53 valtiosta oli osallisena aseelliseen konfliktiin tuona aikana. Oxfamin Afrikan asiantuntijan mielestä  heidän lukunsa on sitä paitsi arvioitu alakanttiin. (Hbl 11.10.2007)

Ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että kaikilla kehitysapurahoilla olisi ostettu aseita tai suoranaisesti rahoitettu sotia, mutta uutinen valottaa Afrikan ongelmien monimuotoisuutta ja kehitysavun ongelmia. Osa rahoista kulkeutuu varmaan asemarkkinoille ja ennen kaikkea niillä ylläpidetään korruptoituneita hallintoja. Kehitysapu lisää kehitysmaiden riippuvuutta läntisistä teollisuusmaista ja ylläpitää köyhyyttä.

Vastineena kehitysavulle meidän pitäisi edellyttää hallinnon uudistamista, toimivaa demokratiaa, markkinataloutta ja aseistariisuntaa. Kaikenlaisten väärinkäytösten ja heikkojen tulosten tulee johtaa avun rajuun leikkaamiseen tai täydelliseen lopettamiseen. Paras tapa auttaa olisi panostaa ruohonjuuritason kehitykseen. Mikrolainat yritysten perustamiseen ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi. Yksi suuri ongelma ja köyhyyden syy on suuri väestönkasvu. Sen hillitsemisessä auttaisi tasa-arvon edistäminen ja yleisen koulutustason kohottaminen. Erityisesti tulisi huolehtia tyttöjen ja naisten koulutuksesta.

Ja lopuksi. Jokaisella maalla on oikeus pitää kiinni kulttuuristaan - ja köyhyydestään. Jos maa ei halua toteuttaa kehitysavun ehtojen ja tuloksellisuuden kannalta välttämättömiä uudistuksia, olkoon sillä oikeus siihen. Kuten sanottu, meillä on rahoille käyttöä kotimaassakin.

Arto Välikangas